Hyviä uutisia: Ben Zyskowicz toipuu aivoinfarktista – ”Jos ei tietäisi, ei huomaisi”

Suomen pitkäaikaisin kansanedustaja Ben Zyskowicz sai tiistaiaamuna 29. heinäkuuta aivoinfarktin.

Asiasta tuolloin ensimmäisenä kertoneen Helsingin Sanomien mukaan Ben vietiin ambulanssilla Meilahden tornisairaalaan.

Benin avustaja Suvi Kolehmainen kertoi 6. elokuuta, että aivoinfarktin vuoksi Benin käsi on halvaantunut.

– Puuromainen puhe on näkyvin oire käden lisäksi. Ajattelukyky ja huumorintaju ovat tallella, Suvi kertoi Ylelle elokuun alussa.

Istuntosali on tullut melkoisen tutuksi Ben Zyskowiczille, sillä mies on toiminut yhtäjaksoisesti kansanedustajana vuodesta 1979.

“Sanotaanko näin, että…”

Myöhemmin elokuussa Suvi sanoi Ilta-Sanomille puheen olevan yhä puuroutunutta, ”mutta siitä saa selvää”.

Seiskan tietojen mukaan 71-vuotias Ben on ollut jo pidemmän aikaa kuntoutuksessa.

Seiska tavoitti torstaina 25. syyskuuta kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtajan Jukka Kopran.

Jukka kertoi torstai-iltapäivänä, että oli soitellut aiemmin samana päivänä Benin kanssa.

– Hän pystyy puhumaan hyvin ja, sanotaanko näin, että jos ei tietäisi hänellä olleen aivoinfarkti, ei puheesta sitä kyllä huomaisi.

Jukka Kopra kertoo jutelleensa aika ajoin Benin kanssa puhelimitse.

“Vaikutti pirteältä”

Infarkteihin liittyvä puuromainen puhe on siis hävinnyt ilmeisesti kokonaan.

Ben on tunnettu äärimmäisen sosiaalisena, sanavalmiina ja verkostoituneena poliitikkona.

Vuodesta 1979 yhtäjaksoisesti kansanedustajana toiminut Ben oli Jukan mukaan lähettänyt terveisiä ihmisille ja medioille, joita hänen vointinsa askarruttaa.

– Keskusteltiin paljonkin, ja hän vaikutti pirteältä.

– Benin terveiset olivat, että ”ottaa aikansa ja päivä kerrallaan mennään ajan kanssa”, Jukka kertoo.

“Ei ole ongelmia sen suhteen”

Ei olekaan ihme, että Eduskuntatalon käytävillä ja saleissa on Benin juttuja ikävä puoluekantaan katsomatta.

Jukka naurahtaa kertoessaan, että kokoomus pystyy kuitenkin toimimaan istuntosalissa ilman Beninkin anekdootteja – joskin niitä kaivataan kovasti.

– Kyllä meillä puhujia salissa riittää.

– Ei ole ongelmia sen suhteen, etteikö kommentaattoreita riittäisi, Jukka naurahtaa.

Miten käy vaalikauden

Benin dramaattiset – hyvällä tavalla – uutiset kielivät siitä, että paluu Arkadianmäelle siintää jossain vaiheessa tulevaisuudessa.

Nykyinen vaalikausi kestää loppukevääseen 2027 asti.

Sitäkin on mietitty, pystyykö Ben palaamaan vielä edustajan toimeensa.

Jukka asettelee sanansa tarkoin asian suhteen ja näkee Benin palaavan.

– Näin uskon, mutta en lähde kommentoimaan enempää.

Ben oli yhtä hymyä, kun hän sai 1,5 vuotta sitten 70-vuotislahjaksi Elina Niemeltä ja Seiskalta kukkia.

“Varmaan pitäisi käydä”

Jukka kertoo pitäneensä jonkin verran yhteyttä Beniin puhelimitse.

Sen Jukka tietää kertoa, että kuntoutus on ”kovassa” käynnissä.

– En ole siellä Benin luona käynyt. Koen, että siellä on niin paljon vieraita, etten halua rasittaa häntä yhtään enempää.

– Mutta kyllä varmaan pitäisi käydä, Jukka päättää.

Related Posts

Farmen Kjendis: Regelbruddet som får TV 2 til å reagere

Oпsdag smalt det på «Farmeп kjeпdis»-gårdeп da Trυde Vasstraпd (61) ble pekt υt som førstekjempe av storboпde og iпformaпt Karsteп Blomvik (32). Meп hvem hυп velger som…

Målet er nærmere enn noen gang

499 Koпg Harald og Droппiпg Soпja (begge 88) er пemlig svært пære et mål de selv har sпakket om i årevis: Å besøke alle Norges kommυпer i offisielt…

Kjetil Rekdal er kreftfri

Mandag sto han igjen på treningsfeltet. Smilende, tydelig preget – men full av vilje. Kjetil Rekdal er erklært kreftfri og tilbake i arbeid for Aalesund FK. Samtidig…

Nå skal prinsesse Ingrid Alexandra gjøre dette for første gang

For første gang i historien skal prinsesse Ingrid Alexandra gjennomføre et offisielt oppdrag helt på egen hånd i Norge. Senere denne måneden setter den 21 år gamle…

Vendela om kreftbeskjeden: – Jeg vet ikke hvorfor slike ting ikke vipper meg av pinnen

Vendela Kirsebom skulle bare til rutinekontroll for å få beskjed om at alt var i orden. Det var det ikke. Kreftforeningen opplyser at rundt 7 000 kvinner i…

Kjetil Rekdal etter kreftdiagnosen – Jeg er erklært frisk

Aalesund-trener Kjetil Rekdal (57) erklærer seg frisk. Han skal fases sakte, men sikkert inn i jobben igjen, melder Sunnmørsposten. I november kom nyheten om at Kjetil Rekdal…

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *